Carotti Z

Rotu, sukupuoli
zangersheide, tamma
Syntymäaika
04.04.2021, 2-vuotias
Rekisterinumero
VH21-272-0034 (#PKK4328)
Väri, säkäkorkeus
ruunikko, 169cm
Kasvattaja
Dierk Mayer
Omistaja
Vihiniemi (VRL-14333 & VRL-14361)
Koulutus
estepainotus, tavoitteena 160cm

Lue Caran päiväkirjaa

© 1) kasvattaja, 2) linet Saulycia, värit ja tausta VRL-14361, 3) Pölhö

It’s not an attitude, it’s the way I am

  Jos jonkun kevään varsan Dierk itse haluaisi pitää, se on Carotti. Vaikka hänellä on Conquistadoristaan jo yksi jälkeläinen eikä hän tarvitse toista, puolitosissaan hän pyörittelee mielessään ajatusta juuri tuon pienen, punaisen tamman jättämisestä talliin. Jo kahden vuorokauden ikäistä Carottia katsellessa voi nähdä, mitä kaikkea sen kanssa voisi kenties vielä saavuttaa, jos asiat menevät niin kuin on tarkoitettu, ja ne saavutukset ovat suurenmoisia.

Carotti on huippusukuinen, ehkä yksi Dierkin parhaimmista kasvateista tähän asti. Siinä on paitsi laatua, myös ulkonäköä ja luonnetta. Määrätietoinen ja itsenäinen pikkuvarsa on jo onnistunut aiheuttamaan emälleen harmaita hiuksia, ja saattanee aiheuttaa sellaisia Dierkillekin, ennen kuin se on myyty. Mutta uuden omistajansa pikkutamma tekee taatusti onnelliseksi, Dierk miettii - kunhan suurimmista kasvukivuista on päästy." - kasvattajan kertomaa

Sassy, but still classy

Tässä tammavarsa todellisesta laatusuvusta. Tallin kiistattoman kuninkaan, Dierkin kaikkien aikojen menestyneimmän kilparatsu Conquistadorin, tytär on ystävällisen ja itsevarman oloinen varsa. Rapsuteltavaksi se on aina valmis, ja ihmisten seura kiinnostaa sitä kovasti. Pinnan alta pilkahtelee kuitenkin ripaus luonteikkaalta emältä perittyä tappuraa, eikä se välttämättä tule päästämään käsittelijöitään aina kaikessa ihan helpolla. Carotti on jo osoittanut, ettei alennu ikätovereidensa pompoteltavaksi ja vaikuttaa muutenkin määrätietoiselta hevoselta. Liikkeissään se on tasapainoinen ja varmaeleinen. Jos terveydentilan kanssa on onni matkassa ja tiet kohtaavat sopivan ratsastajan kanssa, tämän hevosen kanssa on mahdollista nousta aina GP-luokkiin saakka ja kilvoittelemaan esteratsastuksen arvokilpailumitaleista. - kasvattajan kertomaa

Sukuselvitys

i. Conquistador
ERJ-I
hann, rn, 177cm
ii. Kind Of Magic
hann, trn, 175cmevm
iii. Warrior Soulevm
iie. Little Liesevm
ie. Discovery
hann, m, 170cmevm
iei. Nightfallevm
iee. Minervaevm
e. Sarotti Z
ERJ-I, KTK-II, Fn, Laatu Tamma
zang, rn, 166cm
ei. Siroco Z
zang, rt, 167cmevm
eii. Soultrapevm
eie. Tirene Zevm
ee. Romnia Z
zang, trn, 167cmevm
eei. Romanovevm
eee. Keishaevm

Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Emä Omistaja
rotu-o/t. Nimi 00.00.0000 e. Nimi VRL-00000
Cara ei ole vielä tarjolla jalostukseen.

Näyttelymenestys

Rakennekuvaluokat

00.00.00 Paikka: Luokka Palkinto tuom. Tuomari

Muu kuva -luokat

00.00.00 Paikka: Luokka Palkinto tuom. Tuomari
[1] "Tuomarin kommentit"

Kilpailukalenteri

Villit, Kouluratsastus - 0 sijoitusta

00.00.00 Paikka: Luokka 0/00

Villit, Esteratsastus - 0 sijoitusta

00.00.00 Paikka: Luokka 0/00

Villit, Kenttäratsastus - 0 sijoitusta

00.00.00 Paikka: Luokka 0/00

Varustekaappi ja hoito-ohjeet

Ruokinta

» Heinä: 3 - 3 - 2 - 4 kg / päivä
» Iltaisin turvotettava ruoka: 1,5l kauraa, 1l Power mixiä, 1dl Essentials -lisärehua, 1mtt Lusern Electrolytes -lisäravinnetta sekä 1mtt Lusern MSM & Glucosamin -lisäravinnetta (+ 20ml Lusern ADE -lisäravinnetta joulukuusta toukokuuhun)

Loimitus

» Sateella ja kolealla säällä ulos sadeloimi
» Lämpötilan ollessa alle -5°C ulos fleeceloimi
» Lämpötilan ollessa alle -10°C ulos toppaloimi
» Lämpötilan ollessa alle -15°C sisälle tallitoppaloimi

Yleistä

» Jalat kylmätään aina ratsastuksen ja irtohypytyksen jälkeen joko kylmäyssuojien tai vesiletkun ja linimentin avulla.
» Kesäisin laitumelle etenkin vatsan alle suositeltavaa suihkuttaa hyttysmyrkkyä.
» Tarhassa ja karsinassa riimu aina pois päästä käsittelyn jälkeen.


© Equestrian PRO, Sokka Luxuries, Takakujan tallipuoti, Kirke ja Mestyn varuste